Sataa ja paistaa.... sitä normaalia syysilmaa siis.

No näinhän se menee, ilmojen suhteen!
Välillä on märkää oikein huolella ja toisinaan taas on todella kaunista, aurinko paistaa
ja ilma on raikasta,  virkistävää. Kyllä syksyssä on paljon hyviä puoliakin!
Harmi vain, että niin moni ajattelee syksyn olevan vain märkää ja sateista, pimeää ja
synkkää - eivät vain halua tai osaa katsoa ympärilleen kunnolla.
Mutta tästä ei aleta saarnaa tekemään...... siihen ei ole syytä.

Miten sitten muuten menee? Vastaan itse itselleni: Olosuhteisiin nähden hyvin!
Jos (kun) joku alkaa miettimään, että mitä tarkoitan tuolla - kannattaa ehkä "tutustua" minuun
jos ei muuta, niin sitten tekstieni kautta rivien välistä.
------------------------------------------------------------------------------------

Sä olit eilinen, sä olit ajassa menneessä.... sä olit siellä missä olin ollut itsekin.
Sä olit eilinen, sä olit ajassa eletyssä... sä olit sieltä, mihin en enää palaisi.
Sä olit eilinen!
Sä olit eilinen!
Sä jäät ikuisesti: Eiliseksi.

Eilinen oli eilen, tulevaisuus alkoi tänään.
Sen mä päätin heti, kun näin sut - tapasin eilisen!
Eilinen oli eilen, menneisyys mennyttä....
- todellisuus ja elämä, se syntyi tänään!

Sä olit eilinen, sä olit ajassa menneessä!
Sä olit eilinen, sä olit ajassa hävinneessä.
Mutta vaikka muille sä olit eilinen,
olit itsellesi vain se.... missä olet edelleenkin:
Eilinen, eilinen - vain eilinen.

Siksi en huutoasi kuule, en enää kosketustasi tunne...
- siirtynyt jo olen, eteenpäin, valoon ja aurinkoon,
pois pimeydestä menneestä - eilisestä synkästä!

- - -     - - -    - - -    - - -    - - -    - - -    - - -    - - -    - - -    - - -  


Olen yksi hiukkanen vain!
Yksi pieni hiukkanen - pölyäkin pienempi...
- tässä avaruudessa suuressa.

Olen yksi hiukkanen vain!
Yksi pieni hiukkanen......
Enkä suuremmaksi pääse, vaikka kuinka kasvaisin...
- tässä  avaruudessa suuressa.

Luulin pitkään, uskoin harhaan:
- olisin maailman valtiaisiin kuuluva, olisin ihminen voimakkain!
Luulin pitkään ja kuvittelin, vaan viimein mieleni avasin...
suuremmaksi maailman ymmärsin!
Olen vain pieni hiukkanen - vain yksi pieni hiukkanen.....

Nostan katseen kohti taivasta, avaruuteen tähyän.
Katselen kaukaisia tähtiä, hetken mielessäni arvailen.
Katsooko tuolta jostain joku, samoin aatoksin tänne?
Miettiikö ehkä myös kaukana toinen, onko hän millainen?

Kunnes sen tajuaa:
"Olen vain pieni hiukkanen - vain yksi pieni hiukkanen..."

Silti luulemme olevamme suuria ja mahtavia, kaiken osaavia
ja kaiken voittavia.... vaikka jokainen meistä, kuten minäkin,
on vain pieni hiukkanen..... suuressa maailmassa!
- - -     - - -     - - -      - - -     - - -     - - -      - - -      - - -     - - -     - - -

Taas painoit pääsi tyynyyn, pehmeään ja lämpimään.
Silmäsi kiinni laitoit, nukahdit hymy huulillasi.
Hetken sinua katselin, vierellesi astelin ja varovasti
- untasi häiritsemättä -
sua poskellesi suutelin!

Taas kesken unesi, tuon suukon sinä tunnistit.
Hymy pieni leveni, hetkellisesti kasvoillasi.... unessasikin tiesit:
Olet minulle tärkeä - enkä ole koskaan pois luotasi!

Istahdan vierellesi, hiuksiasi sivelen hiljaa
- kuunnellen rauhaisaa hengitystäsi.
Tiedän, että sinun on hyvä olla - ja tiedät, että siinä aina olen.
Katselen sinua, hymyilen: Olet kaunis myös nukkuessasi, kuten aina!

Kuiskaan hiljaa: "Hyvää yötä kultaseni" - tietäen;
Kuulet sen, keskellä kauniiden unien.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tuuli syksyinen keinutti miestä kulkevaa, piiskasi kevyttä sadetta vasten kasvoja.
Ähkäisin ja puhisin.... vasten tuulta taivalsin.
Sade kasteli hiuksia ja kirosin: "Miksi taas sen unohdin? No sateenvarjon tietenkin!"

Vaan auttanut ei, mentävä oli, matka jatkui ja askeleet nopeutuivat....
mutta tuuli armoton ei hellittänyt ei, sadekaan laantunut myöskään tietenkään ei.
Ei ei - ei niin - ei!
Ja minä, mies märkänä - sain tässä säässä kävellä....

Matka eteni, vaan lyhentyä tahtonut ei!
Siltä se ainakin vaikutti, kun ilma miestä kasteli.

Heitti tuuli kasvoille lehtiä, puusta pudonneita ja märkiä!
Hieman kiroan, ne pois pyyhkäisen... lähes juosten etenen....
Astun lammikkoon, kenkäni kastelen - sadattelen...
- ja tuntuu siltä, kuin tuuli nauraisi mulle!

Kateellisena katselen heitä, noita toisia.... kulkijoita!
Kaikilla se on, kaikillapa niin... tuo kapistus pieni, mutta nyt
- ah niin ihana, voi niin mukava: No sateenvarjo tietenkin!

Astelen itselleni noituen, märkänä ja ärisevänä.
Kengät vettä imeneinä, naama tuulessa piiskattuna....
Takki kosteutta saaneena... muusta puhumattakaan!
Tätä se taas oli, tätä se niin taas oli
- kun kotona vielä kuvitteni:
Ei siellä ulkona mikään paha keli olisi...
sateelta pahalta meikä säästyisi!
Mutta ei, ei ja vielä kerran ei......
Näin se sitten jälleen meni:
Sää minusta voiton otti.

Ja kaiken kurjuuden olisi pelastanut pelkästään se:
No se, juuri se - sateenvarjo tietenkin!

https://www.youtube.com/watch?v=zl4xRuwUh-4

---------------------------------       ---------------------------