Viikonlopun alku (perjantai ilman pulloa)

Taas takana yksi viikko, sanoisi sellainen henkilö jonka työt tai opiskelu tms. kulkee
aikataululla ma-pe. No itselläni menee arki- ja pyhäpäivät sopivasti ristiin, eikä tässä työssä
mitä teen, eritellä onko mikäkin päivä almanakan mukaan. Silloin aherrellaan kun on
hommia ja sitten kun ei, sitten vedetään hetki henkeä.

Tämä kuukausi kyllä on sellaista vipeltämistä, että pieni mies on jo nyt ihmeissään, mihin
kaikki asiat ehdin sijoittaa ja kuinka kerkiän kaiken tekemään. No parhaani yritän, joten
täytyy vain toivoa ettei hirveästi tule sekoiltua ja sekoitettua asioita vaan pysyisi jotenkin
edes paletti kasassa ja käsissä. Miten se menikään Jos on hätä kädessä, se hoidetaan
käden käänteessä......!

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
No niin, täytän tätä kohtaa blogissa otsikon vuoksi. Siis perjantai meni ilman pulloa - itsellä!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Kuulin sinusta jotain, jostain - hieman vain.
Sanoja toisten lausumina, asioita puhuttuina - totuuksina.
Etsin, huhuilin - sinua hain.
Vastauksia kaipasin, uhkakuvia väistelin - tunsin ne, kauheuksina.

Epämääräistä elämää...
-sitä tuntea sain. Sydämessä sykki outo rytmi!
Epämääräisiä hetkiä...
-sitä koin vain. Sielussa eli outo sykli!

Jouduin odottamaan, joutuisin odottamaan, odotin - ja odotan.
Selviääkö tuo, mikä miehen mieltä vie?
Selviääkö - vai jääkö.......
Ja miten miehelle käy?

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

 Yksi vastaan yksi
- se on sydänten taistelu!
Vaan siinä ei voi olla kuin yksi lopputulos:
Yksi!
Sama tahti sydänten.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Nukuin, hetken olin jo ehtinyt katsella unia. Vaan mikä herätti? Puhelin!
Se soi, ääni oli käskevä: "Vastaa!" Säpsähdin, hetken mietin että kuka - mitä - miksi...
Katsoin nopeasti kelloa, neljä aamulla. Mitä ihmettä?
Nopeasti puhelin käteen, vastasin ja kuulin - itkit, itkit ja itkit.
Et saanut sanoja suustasi, jotain selitit mutta vain itkit....

Sain sanottua muutaman sanan, hieman rauhoituit, kuulin kuinka nyyhkit.
Varovasti kyselin, mitä tapahtunut - missä olit, mikä oli? Et halunnut kertoa, et ensin mitään.
Kuulin kuinka kyyneleet nousivat jälleen silmiisi, kuinka äänesi muuttui - itkit...
Ei, en halunnut sinun itkevän, en surevan - ei, ei sinun!

Missä olit?
Jälleen kyselin.
Missä...... - et hetkeen puhunut, vaiti olit - kokonaan vaikenit. Linja oli auki, mutta mitään ei
kuulunut. Istuin sänkyni laidalla, pimeässä - tuskastuttava tunne! Tiesin, tarvitsit apua
mutta miksi vaikenit... Sitten kuiskasit, hiljaa - tuskin edes ääntäsi erotin, ymmärsin...
Halusit nopeasti pois, johonkin! Olit valmis luovuttamaan, olit tuskainen sielustasi kokonaan.
Pyysin sua hetken siinä vain olemaan, hetken odottamaan..... Puin, ulos autoon ja...
luoksesi sun, katsomaan mikä sinulla olisikaan.

Lopulta pääsin luoksesi, sulle soitin ja varmistin, vielä sut tavoittaisin. Avasit oven ja
heti näin, ei - ei - ei näin! Mikään ei ollut kohdallaan ja olit poissa tolaltaan.
Halasimme hieman ja annoin sun vain kertoa, avautua, mieltä purkaa.
Jo silmissä pienen elonmerkinkin näin. Hyvä!

Siinä meni aamuyö, siinä meni aamu. Lopulta oltiin väsyneitä kumpikin, puhki kuluneita.
Painuit sänkyyn ja minä, en jaksanut mihinkään vaan sohvaltasi itseni löysin.
Siihen nukahdin, kunhan hetken olin kuunnellut että sinäkin nukuin - tasaisesti.

En tiennyt mitä kello oli, tunsin että minua tönittiin.
Sinä seisoit vierellä, kahvimuki kädessä. Katselit hieman vaivautuneena minua ja
yritit pyydellä anteeksi. Anteeksi mitä? Vastasin, samalla kun sain itseäni ylös ja
venyttelin. Ojensit kahvin mulle ja totesit, että ei ollut muita kenelle saatoit soittaa.
Mietin hetken, että miksi niin mutta sitten kun juteltiin ja hetkeksi yöhön palattiin,
ymmärsin hyvin vaikka harmittelin.

Olit kokenut jotain ikävää, oli sisimpääsi sattunut ja tuskan näin sinussa vieläkin.
Mutta eteenpäin oli silti mentävä, yritettävä ja siksi olitkin minulle soittanut - ystävälle!

Tiesit, et koskaan olisi yksin! Olisin aina kanssasi, luonasi - vaikka missä olisin.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Hitaasti tuo eteni, tasaisesti kulki. Ei katsonut taaksensa, ei miettinyt menneitä.
Jatkoi vain etenemistään.... välittämättä mitä oli taakseen jättänyt.
Samalla tahdilla kulki, kulki ja kulki.... ilman että kukaan tuota häiritä kykeni.
Vakaana, varmana itsestään - tasaisena tahkosi omaa tietään - tuo: Aika!

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -


Kiireessä kuljettiin, kuin lauma kauko-ohjattuja
robotteja. Tehtiin mitä käskettiin - oltiin vain
joukko suuria sopuleita..... me oravanpyörässä
juoksevat ihmiset!

Lopulta siitä päätin irti päästä, hengittä ja elää.
Katsoa sivusta kuinka toiset paahtavat, muka
onnea hakevat - rikkautta etsivät.
- silti sielultaan tyhjinä, joukossa kiiruhtavat!

Eikä aika anna armoa..... kello käy ja kiire on.
Siksi moni, liian moni on niin onneton!

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -




Sait minut kiinni, tarrasit sanoillasi.
Puhuit sanoilla uusilla - erilaisilla... kuin jollekin ketä odotit
- kuin jollekin ketä kaipasit.

Sait minut kiinni, pysäytit puheillasi.
Lausuit lauseita uusia - erilaisia .... mitä kuullut ennen en ollut
- kuinka uutta tuo olikaan.

Sait minut kiinni.
Sait ja pysäytit!
Sait siihen, hetkeksi - itsellesi, sanoillasi.

Tarrauduin sanoihisi, tarrauduin lauseisiisi.
Tarrauduin tuohon kaikkeen - mutta sinuun silti en!
Koska oltiin vielä vain me.
Sinä olit se, minä olin.... ja me olimme me.

Silti sait minut kiinni!
Hetkeksi - itsellesi, sanoillasi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Taas sitä valvotaan!

On se ihmeellistä tämä ihmisen elämä välillä! Toisinaan ei tarvitse, kuin pistää pää kohti tyynyä
niin johan on mies unessa ja tuhisee tyytyväisenä ja sitten on öitä, jolloin nukkumatti on
jossain muualla..... todennäköisesti löytänyt jonkun hemaisevan tytsyn, jonka viereen jäänyt
makoilemaan, eikä sitten viitsi hoitaa töitänsä - kele!

No oli miten oli, tässä sitä hetken valvon vaihteeksi. Tosin nyt siihen on ihan järkevä syykin.
Pitäisi kehitellä loput huomisen, eli perjantain, yksien pikkujoulujen ohjelma loppuun,
jotta ei sitten tarvitse kiireellää yrittää väsätä sitäkin vielä päivällä kun pitäisi olla jo menossa.

Jotain outoa tosin tuolla alitajunnassa on pyörinyt muutaman päivän, kun valittelin tuossa
keskiviikkona illalla, että kroppa on kuin tärissyt hiljaa kokoajan ja vatsa kiukutellut.
Siis mitään varsinaista tautia ei ole, vaan omaan puhtaasti stressi-vatsan ja joku nyt stressaa...
Ottaa vain päähän, kun ei tiedä mikä sen aiheuttaa. Olen hämmentynyt!

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Soi se - yöllä yllättäin!
Se... puhelin.
Soi se - sinulta yllättäin!
Se... puhelu.

Äänesi arka, varovainen...
- sen kuulin ja ihmettelin.
En voinut ymmärtää, et halunnut selittää....
Olit vain siellä jossain ja halusit vain ...
halusit vain....
minulta.....
sanoja, erilaisia - ja kuulla minua!                                

Äänesi arka, varovainen....
- se hiljaa lämpeni vaik´ puhuit kuiskaten.
En voinut ymmärtää, et halunnut selittää...
Olin vain tässä jotenkin ja halusit vain....
sitä myös sait....
minua ja minulta
- sanoja ja lauseita - mitä sait vain minulta!

Jatkui yö.
Jatkui puhelu.
Jatkui ja jatkui.... minuutit vaihtuivat toisiin
Viisarit tanssivat eteenpäin - ja sinä vain siellä olla halusit!
Siellä olla myös sait...
Minun kanssa, yössä - tuossa puhelussa.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Monta päivää olin ollut tuskissain.
Monta yötä kärsinyt sydämessäin.
Monta hetkeä viettänyt olossa oudossa!

Mitä ymmärtänyt en.

Monta päivää - monta yötä - monta hetkeä tuota.

Vaan jotain sattui,
jotain tapahtui.
Sä hetkeksi otit lähelle!
Sä hetkeksi otit vierelle!
Ja pois pyyhkiytyi sisältä se...
se outo tuska, kärsimys sydämen.

Mistä kiitin sua,
mistä niin kiitin sua - enkä muuta osannut lain.
Mä hiljaa, niin hiljaa sua kiitin vain.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Erilaisia me kaikki ollaan.
Silti niin samanlaisia!
Erilaisia, oikkuinemme - erilaisia, tyyleinemme.
Silti niin samanlaisia!

Sinä olet sinä - minä olen minä
Me olemme me ja minä voisin olla sä, sinä olla mä.
Vaan kun ei - ja siltikin kyllä!
Ollaan erilaisia ja ollaan samanlaisia - ollaan me:
Sinä olet minä - minä olen sinä!

Erilaisia, samanlaisia...
Ulkolaisia vai kotimaisia?
Kaikenlaisia....
Sinä olet sinä - minä olen minä...
vai olenko minä sittenkin sinä ja ....
vai oletko sinä sittenkin minä ja....            


Ollaan samanlaisia!

Älä siis katso toista noin.
Älä siis arvostele toista noin.
Hän on silti samanlainen kuin sä - sä et oo erilainen kuin hän!

Erilaisia me kaikki ollaan.
Silti niin samanlaisia.
Sinä ja minä - ja hän!

Ollaan samanlaisia!

Älä siis katso toista noin.
Älä siis arvostele toista noin.
Hän on silti samanlainen kuin sä - sä et oo erilainen kuin hän!

Ollaan vain erilaisia, oikkuinemme ja tapoinemme.
Mut´ ollaan sitten samanlaisia toisillemme!
Muista häntä, auta häntä..... hänkään ei sitten sinua jätä.

Vaikka...
Erilaisia me kaikki ollaan.
Silti niin samanlaisia.
Sinä ja minä - ja hän!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Missä merkeissä viikko alkaa....

Multa kysyi tuossa hiljattain yksi frendi, että miksi en kirjoita kaikenlaisista päivän tapahtumista, ilmiöistä jne. No hei, siihen on syynsä: Ensinnäkin näitä maailmantapahtumien tulkitsijoita ja mielipiteittensä esilletuojia on blogit täynnä, päiväkirjamaisesti en edes halua elämääni repiä - sen tekevät minun puolestani toiset.... joten kertoilen tavallani elämästä ja sen erilaisista ilmiöistä, joitakin tyyli voi vihastuttaa ja toisia ihastuttaa.

No kuitenkin, yksi lennokas viikko takana. Oli posiviivisia mutta myös negatiivisia tapahtumia.
Niitä isommin erittelemättä kuitenkaan! Sen verran voin sanoa, että mielessäni kiitän muutamaa
henkilöä parista ihanasta hetkestä, vaikka välillä olinkin lähes varma että taas tulee vain
sitä itseään niskaan - toisin kuitenkin kävi ja kiitos siitä.

Viime lauantaista alkoi sitten kevyt duuniputki, seuraava vapaapäivä on 5.12. mutta en valita!
Ei nuo työt niin raskaita ole, etteikö tuollaista settiä pystyisi tekemään. On sitä ennenkin.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Sitten ajatusten maailmaan......
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Sä etsit pilvenreunaa kultaista.
Sä etsit onnea toisaalta.
Vaan et sitä sieltä, mistä sen löytäisit
- omasta rinnasta.

Sä haet ja haet, tukeudut tuttuihin
ihmisiin toisiin, ystäviin.
Sä luulet, näin vain olet onnellinen,
vaik´ vain yksi on sinulle uskollinen
- onnesi, omassa rinnassa.

Sä et kuuntele aina sydäntäsi.
Sä vain menet kiireissäsi.
Toisten kanssa touhuten, itseäsi jakaen.
Etkä huomaa, etkä kuuntele... ääntä läheltäsi.

Sä jatkat samaa rataa, päivästä toiseen.
Et anna ajatukselle valtaa, et keskity moiseen.
Olet jääräpäinen sinä vain, ehkä ihminen toisten kai...
Ja oma itsesi hukassa on.

Sä kun hetken pysähdyt, hetken huokaat.
Sä silloin saatat tuntea, sen voit huomaa:
Onnen kultapilveä tai sateenkaarta et löytää voi
jos vain toisten houkutukset ja äänet korvissasi soi.

Sä huomaat, onnesi lähelläsi on, sydämestäsi sen saa.
Sä huomaat, ei kaikki tule toisaalta - älä itseäsi kaikille jaa.
Ole ystäville ystävä, älä koko elämä!
Kuuntele sydäntä - se on aina lähellä.

Sä tällöin myös voit huomata sen:
Sä saatat nähdä silloin myös jonkun ihmisen
- ken sulle paljon antaa, ken sylissään voisi sinua kantaa.
Etkä vain olisi se ken kera toisten menisi, eläisi ja kulkisi
- ilman onnea omaa, jakamatonta - omaa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Taas tuulee, taas on märkää, taas on harmaata.
Taas on maanantai!
Taas - taas - taas....
Ei jaksa, ei huvita, ei viitsi, ei halua.....
Taas on maanantai!

Miksi tuota aina kuulla saa?
Miksi ihmiset vain valittaa?                                         

Miksi?

Ei valittamalla päivä parane, ei ilme kohene.
Ei vinkumalla, ei haukkumalla, ei aina narisemalla!

Nosta katseeesi ja avaa silmäsi!
Näe ympärillä upea maailmasi.
Älä nyhjöttämään jää, älä maanantaita pelkää.

Eteenpäin ja hymyillen, tää tästä päivästä iloinen
ja huomaatkin kuin vahingossa, eihän mitään huonoa ole
- kas - päivässä tässä, maanantaissa!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Me juteltiin, me puhuttiin - lähestulkoon jo riideltiin.
Väiteltiin, kunnes ymmärsimme - että tyhmää tämä oli.
Sovittiin - halattiin - suudeltiin ja ....

Luulin, kaikki hyvin oli,
vieressäni makasit - sydämeni suli.
Silittelit vatsaani, hellästi hyväilit
- ja sitten korvaani kuiskasit:
"mutta..."

Ja taas, miksi aiheeseen palasit?
Miksi vanhoja kaivelit?
Tuli taas se esille, se sana "mutta..."!
Ja se, mitä hetki sitten kokea saimme,
yhdessä sopua toisistamme haimme....
Sen pyyhit pois, vain kuiskaamalla "mutta..."

Miksi?
Taas!
Eih!

Vaan kyllä, valitettavasti kyllä.... - kuiskasit "mutta..."
- ja siinä makasin, tuskanhiki kylmä kehollani,
sua kuuntelin kun aloitit vain kuiskaten "mutta...".

Ja asia kiersi vain ympyrää, tyhjää kehää typerää.
Sen se sai aikaan, se sana "mutta...!"
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Taas tänne palasin ja hetkeä mennyttä kelasin.
Taas - ja taas - ja taas.

Vain ääni sisälläni huusi, minulle vaahtosi.
Taas - ja taas - ja taas.

Enkä voinut kuin kehää kiertää, kotona ympyrää!
Enkä voinut sitä kieltää, jokin olikin mennyttä.

Ihmettelin, miksi olin ollut typerä.
Ihmettelin, miksi olin uskonut toisia.
Ihmettelin, miksi...
taas - ja taas - ja taas.
Sama toistui yhä uudestaan ja uudestaan!

Päässäni pyöri vain tyhjää... ajatuksia turhia,
sanoja sanottuja - niin vääriä, niin tyhmiä...
taas - ja taas - ja taas.

Tänne palasin ja hetkeä mennyttä kelasin.
Mietteisiini vajosin, muuta tehdä en voinut
- kun ei, vaikka toivoin, ei puhelin perääni soinut....

Ja mietteisiini jäin, tänne yksin
taas - ja taas - ja taas.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Onko tällaista olemassa, vai onko tämä vain tarinaa?

Taas elelty muutama päivä jotenkin. Yksi yö meni valvoessa, mutta seuraava yö oli
ehkä yksi parhaimpia mitä olenkaan kokenut aikoihin! Miten ihmisen sielu voikin levätä
vaikka nukkuukin kevyesti, kuin koiranunta - vaikka tiedetään, että koiratkin voivat nukkua
niin etteivät herää vaikka pommi räjähtäisi vieressä.

No sitten päivät ovatkin olleet yhtä säätämistä ja säätämistä. Työrintamalla on ainakin
menoa ja meininkiä, no pikkujoulukausi käsillä niin kyllä sen huomaa varmaan
ammatissa kuin ammatissa. Ainoa mikä tässä on selvästi jäänyt vähemmälle, on syöminen.
Menee välillä lähes päivä ennenkuin tajuan, että nyt olisi pitänyt syödä muutakin kuin
yksi jogurtti tai pari leipää. Valitettavasti tuollainen olen ollut pidemmän aikaa ja toisinaan
menee pitkiäkin aikoja ihan tuollaisella ravintolinjalla. No eihän se terveellistä ole, tiedän!

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Seisoit peilin edessä, hiljaa.
Et nähnyt kuvaasi, vain peiliä tuijotit.
Seisoit, tuijotit...... yllättäin heräsit, kuin unessa olisit ollut.
Tulit suihkusta lämpöisestä ja havahduit, katselit vain
huuruista peiliä.... pyyhkeellä pyyhit ja näit - silmäsi, kasvosi.
Väsyneet.
Väsyneet.
Liian väsyneet - kaikkeen.
Silti yritit hymyillä...

Seisoit peilin edessä, hiljaa.
Et nähnyt kuin silmäsi - tyhjinä, joita tuijotit.
Seisoit, tuijotit... yllättäin ymmärsit, kuin jokin ääni sen sulle sanoisi.
Tulit ulos tyhjästä, mielestäsi synkästä - jota katselit.
Väsyneenä.
Väsyneenä.
Lyötynä, väsyneenä - kaikkeen.
Sitten näit: hymyn...

Tajusit, olit ehkä yksin.
Olit ehkä tyhjä - olit ehkä väsynyt, mutta silti olit ja elit!
Tajusit.... kuitenkin sinulla oli jotain, mitä ei ollut hänellä,
kuka sinua ei nähnyt, vaikka vierelläsi eli - vierelläsi oli.
Olit jotain, olit jotain suurempaa!

Virkistyit!
Nousi hymy, näit silmäsi kirkastuvan.
Ymmärsit!

Sinä voit, sinä pystyt!
Ymmärsit: Elämäsi on käsissäsi, ei ymmärtämättömän hallussa,
ei välittämättömien "ystävien", ei ollenkaan.
Ja ääneen naurahdit.

Tästä alkoi uusi aika, sinulla.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Viileä yö kietoi maata, huuru kutitteli nurmia ja puita.
Tuuli kolea kiersi talojen nurkkia, ujelsi porttikäytävissä ja
katoksissa. Istuin ikkunan ääressä katsellen ulos hiljaa.
Käsissäni lämmittävä kaakaomuki ja jaloissa sukat villaiset.

Täysikuu kurkisteli väliin pilvien takaa, kalpeana - omaa
loistettaan luoden. Varjot pitenivät maassa, vain muutama yksinäinen
auto vilahti välillä taloni ohitse, kadoten pimeyteen.......

Tuulen äänet soivat puissa, nurkissa - kaikkialla.
Viileys tuntui - vaikka sisällä olin, lämpöisessä - viileys tuntui - sielussa, mielessä.
Otin kulauksen kaakaota, se oli jo hieman ehtinyt viilentyä.
Harmittelin!
Join kupin nopeasti ja lähdin tekemään lisää, tahdoin kuumana edes kupillisen!

Palasin ikkunan ääreen istumaan, katselemaan yötä viileää.
Lämpötila nollassa....
Joku yksinäinen taivalsi kävellen ulkona, nosti takin kauluksia ylemmäksi,
suojasi itseään tuulelta edes hivenen.
Toivoin, ettei tuolla yksinäisellä pitkää matkaa oisi enää
- ei yön viileydessä taivallettavaa, vaan lämmin koti odottaisi aivan kulman takana.

Join kaakaon, lämpimän. Näin kun kävelijä katosi pimeään.... jonnekin.
Pohdiskelin, minne tie tuon vei, mistä tullut oli ja miksi yössä liikkeellä noin.
Pohdin ja siihen jäin, katselemaan täysikuisen viileän yön hiljaista etenemistä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Yö
Tie musta, ajovalot imi itseensä.

Yö
Ajoin ja ajoin.....
Eteeni vain katselin, tietä taivalsin.
Ilman päämäärää!
Yö

Yllättäin se piippasi!
Puhelin.
Viesti. Se olit sinä.
Aavistitko - arvasitko.... miten olisit voinut tietää?
Kysyit, missä olen.

Pysäytin auton, näppäilin jotain ja ihmettelin.
Hetkeen ei mitään, oli vain...
Yö
Sitten soi...
Puhelin.
Kysyit, missä olen.

Ihmettelin - hämmästelin.... miten arvasit, mä liikkeellä olin.
Naurahdit.
Sanoit, että aavistit... ja tahdoit kuulla ääneni.
Ja oli tuo...
Yö

Tiesin, en ollut kaukana.
Olit melkein matkani varrella...
vaan ajaisinko kauttasi, näkisin silmäsi
- kuulisin ehkä iloisen naurusi.

Sä kysyit, tulisinko.
Mietin.
Sä ihmettelit, miksen tulisi.
Mietin.
Sä toistelit, härnäsit, kiusasit.
Lopulta vastasin....

Ja oli yö, auto lähti eteenpäin....
Katsoin kelloa ja ajattelin, sinua hetken mietin.
Vielä viestin pistit, lyhyen
- vaan paljon siinä kertoen, sanoit mulle.....

Ja oli tuo
Yö
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Sun ainoa haave oli olla prinsessa.
Sun ainoa toive oli olla ainoa!
Sä halusit niin.... sä sanoit niin, sä muuta et toivonut.
Olisit halunnut vain olla, prinsessa.

Sä elit pilvissä pienissä.
Sä leijuit monissa haaveissa!
Sä halusit niin ... sä toimit niin, yritit olla vain prinsessa.

Moni sulle sanoi: Herää hetkeen - herää elämään.
Moni sua neuvoi: Herää maailmaan - herää se näkemään.
Vaan vain sä nauroit, nauroit ja leijuit
- olithan prinsessa!

Keräsit seuruetta, omaa hoviasi.
He sinua hemmotteli, sanoilla hyväili.
Huolta pitivät, antoivat sinun olla - prinsessa.

Vaan tuli päivä. Oliko se pilvinen vaiko kirkkaan aurinkoinen?
Vaan tuli päivä. Oliko se sateinen vaiko harmaan usvainen?
Sitä et muista!
Mutta sitä et unohda....

Jotain tapahtui, jotain - yllättäin vain.
Ja sinä huomasitkin:
Ei, et ollutkaan se prinsessa.
Ei sinulla ollutkaan hovia, ei seuraa tyhjää.....

Heräsit maailmaan, siihen sinulle outoon, kylmään - vaan aitoon.
Ravisteli se sinulta rippeet eiliset, elkeet prinsessan.
Lamaannuit, järkytyit... hetkeen et osannut mitään, sinähän olit prinsessa!

Olit.

Jostain kuulit sanat:
"Tämä on elämää, tervetuloa maailmaan!"
Sinua pelotti, eikä ketään ollut enää auttamassa.
Vaan oliko sittenkin..... joku yksinäinen tuolla....
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Meidän päivä

Aamu valkeni jälleen kalpeana,
pilvet keinuivat hiljaa taivaalla.
Me herättelimme toisiamme sanoen "huomenta."

Hetkeen emme muuta siinä tehneetkään,
vierekkäin vain oltiin niin lähekkäin.
Sitten hiljaa nousit istumaan vuoteen reunalle
- ja sua katselin, ihailin.

Ja mä tiesin: Tämä päivä meidän on!

Aamun kajastus sua valaisi, vartaloasi kaunista vain ihailin,
en mitään sanonut, hiljaa kosketin - sä hymyilit, säteilit.

Käänsit katseeni sä puoleeni, ääneti sanoja mulle kuiskailit.
Mä makasin, sua vai katselin - ihailin, kuten eilenkin.

Ja mä tiesin: Tämä päivä meidän on!

Sä nousit ylös, etsit vaatteesi.
Tiesin, kohta jälleen sä menisit.
En masentunut en, koska tiesin - olisit silti luonani, sydämessäni.

Ja mä tiesin: Tämä päivä meidän on!

Kuulin tutun kolahduksen, kävi ovi - olit poissa sä luotani.
Mä makaamaan vain jäin, hiljaa huokasin - silti hymyilin - tietenkin.

Jäin katsomaan taakse ikkunan, pilvien omistamaa taivasta.
Ne keinuivat hiljaa, niinkuin me.
Ja tunsin vain tuon onnen, mi´ mieltäni lämmitti taas hetkisen.

Ja mä tiesin: Tämä päivä meidän on!

Lopulta nousin myös itsekin, keittämään kahvia mä astelin.
Tuoksu tuon juoman kuuman valtasi aamuisen, tään asunnon.
Ajattelin juodessani sinua taas, keskeytyi mietteet - puhelimeen vaan.
Mä tunnistin tuon soittoäänen - sun ja kuulla sain
äänesi, ihanan nauravan!

Ja mä tiesin: Tämä päivä meidän on....
ja mä tiesin: Tämä päivä meidän on
ja mä tiesin - ja sä tiesit - ja me niin tiedettiin:
Tämä päivä meidän on!

On on

Ja tämä päivä
- oi -
ja tämä päivä meidän on!



 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Näinkin sitä voi tuntea....

Taas takana jokunen päivä siitä kun viimeksi tänne kirjoitin. No voin sanoa, että on ollut
melkoisen sekavaa, mutta myös antoisaa aikaa! Tietyt työasiat stressaavat alitajunnassa mieltä
sen verran, että nukkuminen on ollut heikkoa ja syöminen vielä heikompaa.
Mutta mitä niistä valittamaan - asiat eivät valittamalla parane, sen kun vain muutenkin me
ihmiset oppisimme (minä mukaan luettuna aina toisinaan).

Vilpittömästi olen kiitollinen eräälle henkilölle siitä, että irrotti minut omalla olemuksellaan
ja olemisellaan hetkeksi arkisista kuvioistani! En edes pysty nopeasti kuvailemaan sitä
tunnetta, mikä tovin koko kehossani meni ja kävi. Toivottavasti tällainen pieni leijuminen
sallittaisiin tulevaisuudessakin, ainakin välillä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Hetkeen emme nähneet olleet,
hetkeen kuulleet toisistamme.
Vaan sattumalta sinne samaan paikkaan....
kuin vahingossa - eksyimme.

Hetkeen emme lähekkäin olleet,
hetkeen toisiamme huomanneet.
Vaan syystä jostain kuitenkin....
vieressäsi kohta istuinkin.

Aika kulki, kello tikitti.
Jutut soljui, kuten naurukin.
Iloiset ilmeet silmissämme
- ajattelimme sittenkin - me toisiamme.

Hetkeen toiseen emme halunneet,
hetkeen irti toisistamme.
Vaan olla siinä vierekkäin,
nauraa - iloita, lähes sylikkäin.

Hetkeen uuteen eksyimme,
hetkeen yön lämpöisen.
Vaan  kukaan tietää saanut ei,
mihin hetki tuo meitä kahta vei.

Aika kului, kello tikitti.
Eteni tuokio, toinenkin.
Siinä oltiin - sittenkin
- ja tuosta ajasta vain nautittiin....

Hetkeen ei kello kulkenut,
antoi meidän tuossa olla,
ajassa ajattomassa - hetkessä...

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Heräsin aamulla hämmentävästä unesta.
Olin tovin nähnyt ja kauhistellut...
Silmät avatessani hetki meni, ennen kuin tajusin - se olikin unta.
Vaan miksi tuntui niin pahalta? Miksi tärisin?

Siinä sängynlaidalla istuin ja mietin, vaan mietteeni katkaisi - puhelin!
"Herätinkö sinut"" Kysymys kaino, ystävän.
Vastasin hiljaa, että et. "Saisiko sinusta seuraa?" Jatkoi tuo ääni linjalla.
Mumisin jotain, minkä suostumukseksi voi lukea.
Ja kiire siinä tulikin....
Kohta minua jo haettaisiin.....

Missä paita? Ei, ei tuo.... äh, likainen! Miksi se ei ole pyykkikorissa?
Ei hitto, eihän tässä suihkuun ehdi! Perhana, sukat, ei.... nuo on villasukat.
Paita kaapista.... no mutta nyt kylppäriin... kevyt "facelift" ja .... mitä hittoa...
deudorantti melkein loppu! Siis ka-moon hei.... no joo, parta ajamatta, olkoon!

Vaatteet ylle, tukka taakse ja näkyyks´ kello!? Missä sekin on, ai niin - tuossa.
Ranteeseen. Mitä hittoa mun farkkujen taskussa on? Pikainen kaivelu, kas täällä oli rahaa...
Hmm... - ei sentään ihan p.a. !
Kengät jalkaan, takki niskaan, känny taskuun ja ulos!

Kyyti odotti, sitten mentiin - aamukahville.....
No palvelu pelaa, sitä ei voi kieltää!
Ja nopeasti se kuumana höyryävä kahvimukikin oli jo nenän alla.
Kuulumisten vaihtoa ja naureskelua joidenkin toilailuille, aivan kuin itse ei koskaan
mitään ihmeellistä muka tekisi - ei, ei - pois se minusta!

Siitä sekin päivä lähti liikkeelle ja se uni, se jäi vain alitajuntaan pyörimään....
Sitä sitten mietin iltasella yksin hiljaa, enkä vieläkään tiedä - mitä se tarkoitti
- se uni missä sinä ja minä ja ....

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

"Sä olet hullu" Niin mullekin sanottiin.
"Sä olet itserakas sika" Niin myös huudettiin.
Niin tuttua, niitä kuulla ehkä saa, jos elämässä liitot hajoaa.
Mutta miksi kuunnella, antaa satuttaa... kun itse tietää
sydämessään - ne on sanoja vain...
Kun toinen ei muuta pysty toteamaan, ei keskustelemaan!
Silloin vain loukata koitetaan.
Silloin vain parempi on askel kaksi taakse ottaa...
toiselle tilaa antaa ja jos muu ei auta, hänet unohtaa.

Jos toinen ei voi elää yhdessä niin että ollaan yhdessä,
vaan päättää miten edetään, mitene eletään
- on parempi katsoa tulevaisuuten, omaan sellaiseen!
Ei kenenkään kärsiä pidä, ei sielua satuttaa - ei toisen, eikä omaa varsinkaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Vielä tuokion sitä katselin,
vielä tuokion tuota muistelin....
Oli hetki vain - oli aikaa vain tuokion.

Vielä hiljaa sanat lausahdin,
vielä hiljaa ne kuiskasin.
Oli sanat nuo - oli lauseet nuo, juuri tuon.

Siinä seisoin nyt - mä mies niin hiljaa.
Tuuli kosketti hiuksia - heilutti niitä kuin viljaa.
Olin alaston, vaikka vaatteissain.
Olin alaston, vain muistoissan.

Sitä kiveä katselin, sitä nimeä tapailin.
Palan tunsin jälleen nousevan...
henkeä ahdistavan.
Sitä kiveä katselin.... sulle puhelin, kuiskasin.

Vielä tuokion sitä katselin,
vielä tuokion tuota muistelin....
Oli hetki vain - oli aikaa vain tuokion.

Vielä hiljaa sanat lausahdin,
vielä hiljaa ne kuiskasin.
Oli sanat nuo - oli lauseet nuo, juuri tuon.

Yksin nyt tuossa olin.
Yksin, ilman muita.
Yksin nyt kaikkea muistelin.
Sinä olit enää vain luita.

Ja silloin minuun tarrautui,
tuo tuulenpuuska  pyörteinen.
Minunko luokse hakeutui,
henkesi, muistosi minussa - ikuinen.

Nostin katsetta hieman, lämpimäksi muuttui tuuli.
Mietteissäni ajattelin, ehkä jokin minua jossain kuuli.
Kertomaan tulit, kaikki hyvin!

Ja hiljaa pois luotasi viimeisen lepopaikan kävelin...
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Ääneti istuin, vain istuin. Tuijotin tuota näyttöä edessäni ja luin...
Vaan ymmärsinkö mitä juuri näin, oliko teksti oikeasti tuota?
Ääneti istuin, vain tuijotin....

Meni hetki, meni toinenkin.
En osannut irroittaa katsettani, en tuoliltani nousta.
Siinä olin, naulittuna tuohon näyttöön.
Miksi? Oliko se teksti juuri sitä mitä luin, oliko?

Yritin ymmärtää, kyselin itseltäni - vaan vastauksia en saanut.
Näytöllä se silti yhä luki!
Ja minä olin äänetön, täysin vaiennut.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Katkelmia kesken sunnuntain

Että tällaista taas vaihteeksi. Muutama viime päivä ollut omalla tavallaan hieman hämmentäviä, niin positiivisessa kuin negatiivisessakin mielessä ja olen joutunut miettimään jokusen kerran asioita sellaisiltakin kannoilta,  joita ihan äkkiä ei normaalisti miettisi. Ja mitäkö?
No joidenkin ihmisten tapaa käsitellä asioita, toimia ja olla toimimatta. En väitä, enkä tule väittämään, että itse olisin jotenkin uljas ritari tai puhdas pulmunen - ehei, virheitä ja vikoja sitä löydän itsestänikin ja oikeastaan onkin hyvä että pystyy ja osaa omia virheitään katsoa kriittisesti ja toisinaan jopa oppia niistä.

Tuohon voin sanoa sen verran, että moni kyllä sanoo tiedostavansa omia vikojaan jne. mutta todellisuudessa harvempi oikeasti reagoi niihin ja toimii tulevaisuudessa toisin. Eli lyhyesti tiivistettynä: Paljon puhetta, vähän villoja (lue: tekoja).

Hauskaa on havaita myös se, että tietyt henkilöt joista olisi voinut kuvitella jotain, eivät täysin
olekaan sitä mitä ovat antaneet ymmärtää.... ilman että olisin jotenkin aiheuttanut suuremmin
syytä siihen, että käyttäytyvät hieman eriskummallisesti, näin kauniisti sanottuna.
Mutta siihen saa jäädä kritiikki ja purkautuminen tälläkertaa, koska fiilis on oikeasti aika hyvä
ja rento, hyvin nukuttu yö takana kokonaisuutena ihan mielenkiintoisen viikonvaihteen jälkeen.

Jep, minulle viikonvaihde pääsääntöisesti on perjantai-lauantai ja sunnuntai nyt on vain
jonkinlainen pyhä, vaikka sekin jatkossa tulee olemaan samanlainen työpäivä kuin muutkin.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Hetken oltiin rinnakkain, naurettiin ja iloittiin.
Syliini sain sulkea, lähelleni sinut ottaa.

Vaan miksi sattui niin, mua sanoilla satutettiin.
Viereltäni kadottiin, kauas - kauas..... kauemmas.
Enkä kiinni saanut, kysymään päässyt... - miksi.

Tuntui kuin välillä tuhansia kilometrejä,
ylittämättömiä meriä, kiipeämättömiä vuoria
- etkä kuitenkaan olisi ollut siellä, siellä jossain.

Siksi vain odotan, hiljaa olen ja odotan.
Jos jostain palaat, edes hetkeksi vaan.
Silloin tuokioksi sinut mä haluan.
Jolloin vastauksen kysymykseeni saan.

- sen kestän tai itken ja kestän, mutta "kestän."-
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Utuinen aamu herätti, usvainen tuuli kasvoja kosketti.
Hiljaa pyyhki poskia....
Puiden oksat syksyä soitteli, porttikongin kaiku sitä säesti.
Alastomana kaikui ääni...

Oli syksy, utuinen aamuinen.... - syksy.

Katselin taivaalle, pilvien kiitoa ihailin,
syksyistä laulua kuuntelin, kiireitä ihmisten ihmettelin.
Seisoin ja nautin.. - ääneti luontoa ihailin.

Vain tuuli ja utu seuranani - aamussa syksyisessä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Sain sulta kutsun, tulin luoksesi kiitäen.
Oltiin vain kahden, toisistamme nauttien....
- ei häirinneet puhelimet, eivät muut -

Halasimme, suutelimme... -sut kiihkeästi nostin sylilleni.
Kietouduimme toisiimme, kaiken muun unohdimme!
Vain kieli rakkauden, se määräsi meille sävelen....

Emme aikaa katsoneet, emme muusta välittäneet.
Revit paitani, kehoani suutelit.... vallassa kiihkon armottoman.
Työnsit vuoteelle pehmeälle, sain sut ..... tulit vain päälle...

Seikkailimme rakkauden aalloilla, tunteiden harjoilla.
Voihkit, vaikeroit ja vaadit - tahdoit mut - kokonaan.
Enkä vastustaa sua voinut, en laisinkaan...

Kuumina kietouduimme toisiimme, lakanoihin sekosimme.
Siihen pysähdyimme..... toisiamme katselimme.
Olimme vain me, tuo hetki ja me - tietäen että ...

Ja yöstä tuosta tuli kaunis kahden ihmisen!

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Älä sano mitä ajattelet, vaan ajattele mitä sanot.
No aina se ei vain toimi..... kuitenkaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Pieni tintti värjötteli viluissaan, nälissään - yksin.
Oli oksalla paljaan koivun. Vielä visertää koitti, vaan
tuuli ujelsi ja äänen hukutti.
Tintillä oli kylmä, oli nälkä - eikä suojaa.

Se tuuleen lentämään lähti, tihkusateen kastelemana
koitti löytää suojaa, paikkaa hieman lämpöisempää...
Ja vilu ruumista värisytti.

Sitten näki tuo, lintu pieni viluinen, mökin valon lämpöisen.
Suunnisti tuota kohti, toivoen ja haaveillen...
olisiko siellä hälle jotain, löytyisikö piiristä pihan purtavaa.

Ja kas, siellähän sitä olikin, kuusen oksassa lintumökki,
täynnä herkkuja tinttien.... sinne lensi lintunen
- siemeniin nokkansa tunkien, ahmien.

Kurkkas muori ikkunasta pirtin, hymyillen.
Sai kiitokseksi tintiltä laulun pienoisen.
Eikä enää vilu ollut, eikä nälkäkään - tintillä pienellä tällä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -